Etusivu
Kansainvälisyys
|
|
Laajasti kansainvälisyys tarkoittaa kansojen tai valtioiden välisyyttä. Käsite esiintyy esimerkiksi politiikassa ja taloudessa. Taloudessa kansainvälisyys viittaa erityisesti muunmaalaisiin verrattuna kilpailukelpoiseen, maailman parhaisiin kuuluvaan. Yrityksille kansainvälistyminen on usein asetettu tavoite, sillä se tietää yleensä suurempia markkinoita.
Lahden lyseon lukiossa kansainvälisyys on osa jokapäiväistä elämää esimerkiksi vaihto-opiskelijoiden ja vierailijoiden merkeissä. Luonnollisesti kansainvälisyys ilmenee kielten opiskelussa. Parhaillaan lukiomme kieltenopettajat yhdessä luma-opettajien kanssa toteuttavat Saksaan suuntautuvaa hanketta. Suunnitteilla on myös paljon muuta kansainvälistä! Kv-toiminnasta tiedotetaan Wilman ja lukion kotisivujen kautta.
SAKSAN MATKA 2010 -RAPORTTI
|