Hyppää sisältöön

Lahden lyseo sijoittui valtakunnallisesti korkealle yhteishaussa

Lahden lyseo sijoittui kevään 2026 yhteishaussa 16. sijalle Suomessa, kun tarkasteltiin ensisijaisten hakijoiden määrää suhteessa aloituspaikkamäärään. Vertailussa Lahden lyseo nousi valtakunnallisesti korkealle tasolle: Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2025 toiminnassa 327 lukiota, joten sijoitus asettuu noin viiden prosentin kärkeen.

Lahden lyseossa oli noin 1,45 ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohti, kun kaikki linjat lasketaan yhteen. Tulos kuvaa oppilaitoksen vahvaa vetovoimaa valtakunnallisessa vertailussa. Erityisen huomionarvoista on, että Lahden lyseon edelle sijoittuneista lukioista vain neljässä aloituspaikkamäärä oli samaa suuruusluokkaa kuin Lahden lyseossa. Nämä lukiot olivat Helsingin kielilukio, Mäkelänrinteen lukio, Alppilan lukio ja Sammon keskuslukio.

Vuonna 2024 Lahden lyseo sijoittui vastaavassa vertailussa kymmenenneksi. Sijoituksen perusteella ei kuitenkaan voida tehdä suoria johtopäätöksiä tulevasta sisäänpääsyrajasta, sillä lopullinen pisteraja määräytyy hakijoiden arvosanojen perusteella. Hakijajoukon taso voi myös vaihdella vuosittain.

Hakijoita kaikille linjoille

Kevään 2026 yhteishaussa Lahden lyseon eri linjat kiinnostivat hakijoita laajasti. Yleislinjalle haki ensisijaisesti 265 hakijaa, urheilulukioon 70 hakijaa ja LUMATE-linjalle 56 hakijaa.

Linja Ensisijaiset hakijat 2026 Aloituspaikat 2026 Ensisijaiset hakijat 2025
Yleislinja 265 210 291
Urheilulukio 70 30 68
LUMATE-linja 56 30 42

Urheilulukio ja LUMATE-linja ovat valtakunnallisen erityistehtävän linjoja. Niissä opiskelijat voivat suunnata opintojaan omaan erityisalaansa tavanomaista laajemmin, sillä heillä on mahdollisuus jättää suorittamatta 16 opintopistettä oppiaineiden pakollisia opintoja ja kohdentaa opintojaan painotetummin oman linjansa mukaisesti.

Hakijamäärät osoittavat, että Lahden lyseon koulutustarjonta kiinnostaa monipuolisesti erilaisia hakijoita. Samalla ne vahvistavat kuvaa oppilaitoksesta vetovoimaisena ja profiloituneena lukiona, jossa yhdistyvät vahva yleislukio sekä valtakunnalliset erityistehtävät.

Olemme erittäin iloisia siitä, että Lahden lyseo kiinnostaa hakijoita laajasti ja että lukiomme vahvuudet näkyvät myös valtakunnallisessa vertailussa. Tulos kertoo hakijoiden, opiskelijoiden, henkilöstön ja huoltajien yhteisestä työstä sekä siitä, että Lahden lyseolla on vahva asema laadukkaana yleissivistävän koulutuksen ja painotetun lukiokoulutuksen tarjoajana.