Lyseolaisen Ville Lehtisen ja hänen LYKissä opiskelevan ystävänsä yritysidea sai alkunsa satunnaisista kiinteistönhuoltoalan keikkatöistä. Lukion ensimmäisen vuoden jälkeinen kesä ratkaisi suunnan: ensimmäinen asiakas löytyi Facebookista, ja onnistunut kokemus vahvisti tien yrittäjyyteen. Yritys tarjoaa yhdessä kahden työntekijän kanssa pihanhoitopalveluja ikkunanpesusta ja rännien puhdistuksesta lumitöihin ja nurmikon leikkuuseen. Toiminnan ohessa on karttunut osaamista markkinoinnista, hallinnollisista tehtävistä ja aikatauluttamisesta. Kilpailijoista yrityksen erottaa nuorekkuus, innovatiivisuus ja nopea asiakasviestintä laadusta tinkimättä.
Mistä idea lähti?
“Teimme kavereiden kanssa keikkahommia ja huomasimme, että tästä voisi syntyä oikea yritys. Lukion ykkösen jälkeinen kesä oli ratkaiseva.”
Keitä tiimissä on, ja miten jaatte vastuut?
“Meitä on kaksi perustajaa, minä ja Aleksi. Lisäksi meillä on kaksi loistavaa työntekijää. Nyt olemme perustamassa osakeyhtiötä.”
Mitä teette, jos yöllä sataa 30 cm lunta?
“Menemme hommiin. Meillä on neljä tekijää. Tarvittaessa saamme lisää työntekijöitä. Talvea varten hankimme lisää kalustoa, jotta pihat ovat auki nopeasti.”
Mitä palveluja tarjoatte?
“Ikkunanpesua, rännien puhdistusta, nurmikon leikkuuta, lumitöitä, pihan siistimistä. Tarpeen mukaan hoituvat muutkin pienet huoltotyöt. Teemme myös kesäkohteiden rakennus- ja ylläpitohommia.”
Ensimmäinen maksava asiakas?
“Ensimmäinen asiakkaamme löysi meidät Facebookista. Panostimme näkyvyyteen. Ensimmäisellä keikalla pesimme ikkunat ja rännit. Kaikki sujui hyvin, ja olemme palaamassa kohteeseen pian.”
Mikä yllätti eniten yrittäjyyden alussa?
“Yllätti, kuinka paljon on työtä varsinaisen suorittavan työn lisäksi. Markkinoinoimme, huollamme koneita ja teemme tarvittavia paperitöitä. Kaikki tämä on hyvin opettavaista.”
Miten lukio ja yrittäjyys sopivat yhteen?
“Hyvin! Yrittäminen on kehittänyt käytännön taitoja ja sosiaalisuutta. Aikataulutus on kaiken A ja O. Näitä taitoja tarvitaan lyseossa.”
Virhe, josta opitte?
“Unohdimme kerran pyytää lupaa kuvien käyttöön. Opimme, että markkinointikuvat otetaan vain asiakkaan luvalla. Nyt se on rutiini.”
Kolme oppia aloittaville yrittäjille?
-
Kärsivällisyys: luota prosessiin.
-
Näkyvyys: panosta markkinointiin heti.
-
Rutiinit kuntoon: sopimukset, luvat, työturvallisuus.
Mitä suunnittelette seuraavaksi?
“Osakeyhtiö on seuraava askel. Sijoitamme kalustoon, kuten lumilinkoon, ruohonleikkureihin ja autoon, jotta laadun ja nopeuden yhdistelmä paranee entisestään.”
Mikä erottaa teidät muista?
“Olemme nuoria ja innovatiivisia. Pidämme hinnat kilpailukykyisinä, mutta emme tingi laadusta. Aktiivinen markkinointi ja nopea asiakasviestintä ovat meidän vahvuuksiamme.”
Tero Matkaniemi