Arto Nevala

Lahden lyseo – yhdeksän vuosikymmentä muutoksen virrassa

Lahden lyseon yhdeksän vuosikymmenen historia kulkee yhtä jalkaa suomalaisen koulutusjärjestelmän rakentamisen ja laajemmin modernin suomalaisen yhteiskunnan pystyttämisen kanssa. Koulun perustamisvaiheissa 1920-luvun alussa vasta itsenäistyneen maan rakentamisessa koulutuksella oli tärkeä merkitys. Merkittävää silloin oli myös, että lyseon tapaiset valtion koulut olivat oppilaille taloudellisesti huomattavasti edullisempia kuin yksityiskoulut. Näin kouluttautumismahdollisuudet laventuivat alempiin sosioekonomisiin ryhmiin. Viimeksi mainittu seikka oli tärkeä eheytettäessä sisällissodan jälkeen jakautunutta kansakuntaa. Poikkeuksellinen piirre sen sijaan oli, että lyseo oli poikakoulu. Viime vuosisadan alkupuoli nimittäin oli yhteiskouluaatteen läpimurtokautta Suomessa ja useat, etenkin yksityiset, oppikoulut kouluttivat sekä poikia että tyttöjä.

Lyseon ensimmäiset vuosikymmenet olivat kasvun ja rakentamisen aikaa. Oppilaiden määrä lisääntyi, ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat ja koulu pääsi lopulta monien vaiheiden jälkeen omaan rakennukseen 1928. Samantyyppiset ilmiöt löytyvät monien muidenkin oppikoulujen historiasta. Lyseosta kasvoi 1920-luvulla täysimittainen, yliopistoon johtava oppilaitos. Se oli siis osaltaan vaikuttamassa 1930-luvulla kansakuntaa huolestuttaneeseen ”ylioppilastulvaan”. Silti vasta toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet olivat todellisia oppikoulunkäynnin kasvukautta.  Oppilaiden lukumäärä kasvoi parissa vuosikymmenessä yli kolminkertaiseksi ja oppikoulun viiden ensimmäisen luokan eli niin sanotun keskikoulun suorittamisesta tuli ikäluokan tyypillisin koulutusreitti. Tuolloin myös Lahden lyseon, oppilasmäärä nousi peruskoulua edeltäneen kauden ennätykseen, reiluun 800 oppilaaseen. Oppilaitoksen ”kultaisten vuosien” osatekijöitä olivat asianmukaiset tilat, osaava opettajakunta, hyvätasoinen oppilasaines ja monessa lajissa saavutettu urheilumenestys.

Suomen modernisoitumisen yksi iso vaihe huipentui siirtymiseen maatalousyhteiskunnasta teollisuus- ja palveluyhteiskuntaan. Rakennemuutos edellytti monien perustoimintojen, myös koulutusjärjestelmän, uudistamista. Vanha rinnakkaiskoulu ei enää sisällöllisesti, sosiaalisesti eikä poliittisesti kyennyt vastaamaan uuden aikakauden haasteisiin – olkoonkin, että sen runkona olivat monet Lahden lyseon tapaiset vanhat ja korkeatasoiset täysimuotoiset oppikoulut. Uuteen aikakauteen siirtyminen ei silti lopulta muodostunut sellaiseksi katkokseksi kuin pahimmat epäilijät pelkäsivät. Lyseon toiminta ja perinne jatkuivat varsin luontevasti lukiossa. Lukiohan oli ja on tietyllä tavalla jatkoa vanhalle oppikoululle: molempiin päästään sisälle vain valinnan kautta ja kummankin toiminnassa on vahva akateemisiin opintoihin valmistamisen pohjavire. 

Peruskoulujärjestelmään siirtymistä seurannut parin vuosikymmen jakso oli Lahden lyseossa koko maan lukiokoulutuksen tapaan monien uudistusten kautta. Tytöt ottivat määrällisesti ja toiminnallisesti yhä isomman roolin, lukio-opiskelu muuttui luokkajärjestelmästä kurssipohjaiseksi ja lopulta kokonaan luokattomaksi. Kaikki uudistukset eivät käyneet helposti tai ongelmitta, vaikka lyseo ei ollutkaan 1970-luvun puolivälin Lahden ”koulusodan” keskiössä. Toisaalta uusimuotoinen, paikallista päätöksentekoa ja osaamista painottanut lainsäädäntö antoi mahdollisuuden järjestellä opetusta uudella tavalla ja erikoistua esimerkiksi tietotekniikkaan, kuten lyseossa tapahtui. Erikoistumisen, profiloitumisen ja arvioinnin myötä suomalainen lukiokoulutus siirtyi vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä selkeästi uuteen aikakauteen.

Tämän vuosituhannen Suomea voi pitää monessa suhteessa jälkiteollisena tietoyhteiskunta. Viimeksi mainittu termi tarkoittaa, että yhteiskunnan menestys perustuu ennen kaikkea tieto- ja osaamispääomaan. Se edellyttää luonnollisesti, että koulutusjärjestelmä on korkeatasoinen ja oikealla tavalla eriytynyt. Suomalaisen tietoyhteiskunnan määrätietoinen rakentaminen alkoi 1980–luvulla, jolloin luotiin pohjaa seuraavan vuosikymmenen ja tämän vuosituhannen menestystarinoille. Tähänkin modernisaation vaiheeseen Lahden lyseon kiinnittyy mielenkiintoisesti, sillä koulu oli ensimmäisiä tietotekniikkaan, tai ajan termein atk:hon, erikoistuneita lukioita maassamme. Ja kuten tiedetään, pitkän ajan kuluessa hankittu osaaminen on tuottanut tulosta vaikkapa lukiolaisten tiedeolympialaisten palkintosijoina.

 Lyseon historia kiinnittyy siis monelta osin suomalaisen yhteiskunnan ja koulutuksen yleisiin muutoslinjoihin. Silti koulun historiasta löytyy myös monia omaleimaisia ja pitkään säilyneitä elementtejä. Yksi tällainen epäilemättä ponnistaa vuosikymmenten poikakouluperinteestä. Yli viisi vuosikymmentä lyseo oli kuitenkin poikakoulu. Tuohon perinteeseen lienee liitettävissä myös lyseon pitkäaikainen maine menestyneenä urheilukouluna. Ja jollain tavalla poikakoulusta lähtöisin taitaa olla myös termi ”lyseon henki”, johon ainakin varhaisemmissa historiateoksissa usein viitattiin. Termille on tosin taidettu antaa hyvin monenlaisia, aikakauteen sidoksissa olleita ja jopa ristiriitaisia sisältöjä. Mutta jos lyseon henkeen tänä päivänä kuuluvat ”avoimuus, tavoitteellisuus, monipuolisuus ja reilu peli”, niin tuskinpa vanhemmat lyseolaisetkaan voivat todeta muuta kuin että lyseon henki on vahva ja voi hyvin.

Dosentti Arto Nevala on Itä-Suomen yliopiston Suomen historian lehtori. Hänen väitöskirjansa "Korkeakoulutuksen kasvu, lohkoutuminen ja eriarvoisuus Suomessa" (Bibliotheca historica 43) julkaistiin vuonna 1999.